Janne Seppälä mukaan joukkueeseen
Julkaistu: 13.08.2018 00.00

Janne Seppälä mukaan joukkueeseen

Miesten edustusjoukkue saa kokoonpanoonsa ison annoksen kokemusta, kun Janne Seppälä siirtyy yhden vuoden sopimuksella sinipaitaan. Seppälä on uransa aikana edustanut kasvattajaseura TU:n lisäksi mm. Himangan Palloa ja keravalaista SC Kaneettia seuran divarikautena. Aivan ensimmäistä kertaa Janne ei tule joukkueeseen mukaan, sillä myös kaudella 2006-2007 Seppälä edusti Nibacosia, kun joukkue pelasi 1.divisioonassa.

Kuluva poikkeuksellisen lämmin kesä on herran mukaan mennyt mitä mainioimmin. Uudet joukkuekaverit ovat tehneet myös positiivisen vaikutuksen Seppälään. -Kesä on mennyt oikein kivasti perheen kanssa touhutessa ja matkaillessa. Ensikautta ajatellen on helpompi jatkaa lajin parissa Kokkolassa, kun täällä myös asun. Työreissuilla saa tarpeeksi matkustaa, joten treenimatkat Kokkolasta Toholammille saavat nyt jäädä. Joukkue on täynnä hyviä ja taitavia yksilöitä, jolla oli myös oma vaikutuksensa.

Tulevaan kauteen juonikkaalla peliälyllä ja näppärillä käsillä varustettu pelimies lähtee avoimin mielin. -Nöyrillä mielin lähden tekemään töitä, oppimaan uutta ja samalla kehittymään pelaajana. Lisäksi tavoitteena on pysyä ehjänä. Joukkueen kanssa tavoite on päästä mahdollisimman pitkälle.

Seppälä on viettänyt nuoruusvuotensa Toholammilla, kuten myös joukkueeseen kuuluvat Petteri Toivola ja Jukka Keskisipilä. Mikä on paras asia paikkakunnalta? -Tähän ei ole muuta vastausta, kuin lapsuudenkoti.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-