Suomen Cup alkaa miesten edustuksen osalta
Julkaistu: 06.09.2017 00.00

Suomen Cup alkaa miesten edustuksen osalta

Sinisten taival Suomen Cupissa starttaa tulevana lauantaina Kampushallilla. Cup alkoi jo paria viikkoa aiemmin ensimmäisen kierroksen otteluilla, joista tiensä Nibacosin raivasi kolmosen Jeppis FBC. Kaksi muuta joukkuetta lohkossa ovat SB Kauhajoki, sekä Pohjois-Suomen lohkossa kakkosta pelaava Merikoski SBT Oulusta, joka kohdataan myös ensimmäisenä.

Aluksi joukkueet ovat jaettu pareihin ja ensimmäisten parien voittajat pelaavat toisiaan vastaan. Voittajien ottelusta parempi menee jatkoon ja hävinnyt kohtaa vielä ensimmäisten otteluiden häviäjien kesken ratkottavasta ottelusta voittajan ja nämä joukkueet ratkovat toisen jatkopaikan. Ottelut pelataan 3x15 minuutin mittaisina ja tasatilanteessa pelataan 10 minuutin jatkoaika, jonka jälkeen on luvassa vielä rangaistuslaukaukset, mikäli kumpikaan ei ole tehnyt maalia.

Joukkueista Jeppis ja SB Kauhajoki ovat jo vanhoja tuttavuuksia siniselle, mutta Merikoski SBT:stä edustuksella ei kokemusta juurikaan ole. Vuonna 2012 joukkueet kohtasivat Divarikarsintojen ensimmäisellä kierroksella, josta oululaiset painelivat jatkoon, edeten lopulta aina Divariin saakka. Tämän jälkeen Merikosken pelaajisto on muuttunut aika paljon, mutta löytyypä kokoonpanosta myös ainakin yksi kokkolalaisille tuttu nimi, kun Nibacosissa muutama kausi sitten pelannut Mikael Tuorila siirtyi kesällä joukkueeseen.

Päävalmentaja Kinnunen pitääkin oululaisia tärkeimpänä vastuksena turnauksessa. ”Nyt on joukkueelle luvassa ensimmäiset ottelut tälle kaudelle, joissa on myös panosta mukana ja tällä on tärkeä osa joukkueen rakentumisen kannalta. Joukkueista Merikoski on mielenkiintoisin vastus, koska he tulevat toisesta lohkosta ja pelasivat viime kaudella pitkän kevään, eli ovat myös hyvä tasonmittari tässä vaiheessa. Nuori joukkue, joka on kesän aikana vahvistunut ja joka on hyvän valmennuksen alaisuudessa”.

Lauantaina on siis jälleen aika suunnata kohti Kampushallia. Ensimmäinen ottelu alkaa kello 11:00 ja turnauksen viimeinen ottelu aloitetaan kello 18:00. Otteluihin vapaapääsy. Tervetuloa!

Otteluohjelma

Otteluohjelma


Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-