Leiripäivä Oulussa
Julkaistu: 21.08.2018 00.00

Leiripäivä Oulussa

Kävimme Oulussa OLS:n vieraana näkemässä millaista on Suomen paras C-tyttöjen salibandy! OLS oli edellisenä viikonloppuna voittanut Turussa Loisto -Cupin, voittaen välierässä viime kauden C-tyttöjen hopeamitalistin PSS:n ja finaalissa hallitsevan suomenmestarin SBS Wirmon. Edellisten kohtaamistemme perusteellakin oli toki jo tiedossa että pelaamme hiukan ”eri sarjoissa”, mutta kutsun saaneina halusimme ilman muuta viettää SM-karsintoihin valmistavaa leiripäivää yhdessä.

Päivä aloitettiin kolmen vartin omilla joukkuekohtaisilla treeneillä, joissa paneuduimme hiukan asioihin jotka pelissämme kaipaavat vielä kehitystä. Harjoitukset kävivät hyvin alkulämmöistä ennen päivän ensimmäistä peliämme, tosin OLS:n tytöt taisivat ottaa paremmat alkulämmöt, sen verran tuntui peli asettuvan Nibacoksen päätyyn :) Tuloksista viis, oppia olimme hakemassa ja sitä saatiin todellakin laadukkaan vastustajan opastamana. Tulos 1-16 kertoo kaiken todellisesta tasoerostamme.

Ruokatauon jälkeen kävimme hetken molemmat joukkueet omia YV / AV taktiikoitamme läpi ja sen perään yhdistimme toimintaamme. Meidän tytöt pääsivät OLS:n Maajoukkuetie -valmentajan ohjaamiksi ja heidän tytöt puolestaan oppimaan havainnointiharjoitteita kahdella rastilla. ”Tyhmät mustat esteet” saivat aluksi kaukalon värin perusteella uuden nimen ”viisaat valkoiset”, joka kuitenkin taipui OLS:n tyttöjen nimelle ”palapeli” joka kuvastaakin harjoitetta hyvin. Vastaanotto ”palapelille” oululaisten toimesta oli täysin vastaava kuin meilläkin on ollut, itsensä haastaminen oli koko ajan nähtävillä, haluttiin yhä parempia tuloksia. Välillä syöttölinjat meinasivat hukkua mutta sehän vain laittoi yrittämään yhä enemmän ja tarkemmin. Puhe löytyi ryhmille hyvin avuksi ja isot peukut OLS:n tytöille syöttökombinaatioiden löytymisistä, pallo pysyi nätisti lattiapinnassa ja liikkui ajoittain ykköselläkin tosi nätisti. Palapeliä purettaessakin tytöt vielä halusivat jatkaa ja jatkaa… ilmeisen mielekäs harjoite taisi olla myös heidän mielestään.


Meidän tytöt saivat puolestaan oppia uuden pelinomaisen harjoitteen. Tuota ovat OLS:n tytöt tehneet lähes joka treeneissä jo pidemmän aikaa noin 5-10 min kerrallaan ja se myös näkyi vahvasti heidän hyökkäyspään pelaamisessa. Tätä päästiin jo Kokkolassakin kokeilemaan ja otetaan ilman muuta meidän harjoituksiin ahkerasti mukaan, ehkäpä siinä on se taika miten meistäkin tulee joskus yhtä hyviä?


Harjoittelun jälkeen olikin mukava taas paneutua karsintoihin valmistaviin aiheisiin, joten pelasimme tovin YV / AV harjoittelua ”oikeaa vastustajaa” vastaan, eli me saimme jauhaa ylivoimakuvioitamme kuntoon OLS:n harjoitellessa alivoimaa, ja päinvastoin. Loistava mahdollisuus käydä kerrankin ajan kanssa myös näitä erikoistilanteita läpi.



Päivän päätteeksi pelasimme vielä toiseenkin kertaan. Aikainen herätys, bussimatka ja muutenkin raskas päivä näkyi meidän otteissamme vielä enemmän kuin ensimmäisessä pelissä ja OLS pääsi kunnolla harjoittelemaan maalintekoa (vaikkei sitä ehkä tarvisi heidän enää niin harjoitellakaan). Todella kauniita maaleja toisensa perään, nättien syöttöketjujen ja välillä muuten vain tarkkojen laukausten ansiosta. Tuloksesta (2-27) huolimatta tästäkin pelistä lähdettiin pääasiassa hymy kasvoilla ja osa kaulatustenkin vastustajan kanssa.

Nyt tiedämme mihin meidänkin tulee tähdätä jotta vuoden päästä olemme ainakin lähempänä oululaisten tämän hetkistä tasoa. Täytyy silti olla realistinen ja pitää mielessä, että kyseinen joukkue on kerätty pohjois-Suomen alueelta, ainakin pari tyttöä Kajaanista, Kemistä, Kuusamosta… Leirillä olleista OLS -tytöistä kaikki paitsi 2 ovat Maajoukkuetiellä, siis 2004 syntyneiden Suomen kärkeä, joten kaikilla paitsi 2:lla meidän tytöistä on vielä vuosi, kaksi tai jopa kolme vuotta aikaa kehittyä yhtä hyviksi! Ahkeralla harjoittelulla kaikki on vielä mahdollista.

Kannustukseksi kerrottakoon vielä sekin että OLS oli 2 vuotta sitten samanlaisessa tilanteessa kuin me nyt, kävivät silloin hyvin nuorella joukkueella ”harjoittelemassa” SM-karsinnoissa. Ottivat huolella turpiinsa kaikissa peleissä ja tekivät itse 3 maalia koko reissulla. Vuotta myöhemmin eli viime syksynä oli joukkue saanut vuoden harjoitella niitä asioita joita havaitsivat tarvitsevansa ja pääsivätkin toisella yrittämällä pelaamaan valtakunnallista sarjaa, silti edelleen nuorehkolla ryhmällä sijoittuen 7/10. Tulevalle kaudelle joukkueen runko pysyi lähes samana, joten vastustajat laittoivat kevään ja kesän aikana kovasti mitalipaineita OLS:lle ja keväällä nähdään minkä värisiä mitaleita näiden tyttöjen kaulaan ripustellaan vai kantavatko peräti kannun Ouluun.

Ja lopuksi voimme vielä todeta että tästä ei ainakaan enää pelit kovene kun SM -karsintoihin menemme, kaikki on siis vielä mahdollista :)))

Kiitos mukavasta leiristä niin Nibacoksen tytöille ja taustajoukoille, kuin myös OLS:lle kutsusta, järjestelyistä, suolakekseistä :) ja muutenkin mukavasta yhteisestä leiripäivästä. Tsemppiä karsintoihin!!!

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-